Rikos ja Rangaistus.

Fedor Dostojevskin klassiko Rikos ja Rangaistus on tarina nuoresta ylioppilaasta Raskolnikovista, joka murhaa koronkiskuri naisen/eukon ja tämän sattumalta paikalle sattuneen sisaren. Myöhemmin Raskolnikov alkaa ymmärtää tekoaan ja sen jälkeen myös katumaan.

Kirjassa on realismin ajalle tyypillisiä piirteitä paljon mm. se, että
ihmiset eivät ole mustavalkoisia. Kadut haisevat ja kaupungin tunnelma on uskottava.

Kirjan lukeminen oli yhtä tuskaa, vaikka siinä oli muutama kiinnostava hetki. Jatkuvat "pohdinnat" kestivät ikuisuuden. Venäläisiä sukunimiä on äärimmäisen vaikea muistaa (ainakin omasta mielestäni) ja hahmot menevät kokoajan sekaisin. Teoksen "nerokkuus" hukkui jonnekin mitään sanomattoman jaarittelun sekaan ja itse en sitä sieltä löytänyt. Lukemista vaikeutti myös Raskolnikov henkilönä sillä häneen ei voi lukijana (itse en ainakaan voinut) samaistua. Rikoksen ja Rangaistuksen yli viidestasadasta sivusta ei jäänyt käteen juuri muuta, kuin muisto hukatuista tunneista joita tämän teoksen parissa vietin.

Aikamatkailua, hävitystä ja huumoria.

Kurt Vonnegut (1922-2007) kuuluu kirjallisuuden suuriin nimiin. Vonnegut kuului kirjailijoiden rauhanjärjestö pen:iin. Omasta mielestäni Vonnegut on hyvin kummallinen kirjailia. Kirjoista on hankala muodostaa mielipidettä tai kokonaisuutta. Lukiessani tearastamo 5:sta en tuntenut mitään suurta intohimoa teosta kohtaan, mutta lukukokemus oli miellyttävä. Vonnegutin tyyli kirjoittaa on hyvin omalaatuinen ja mielestäni vanhahtava, mutta kun ajattelee asiaa niin vimeisen neljänkymmenen vuoden aikana maailma on muuttunut hyvin paljon.

Terastamo 5 kiellettiin/vaadittiin kiellettäväksi useilla paikkakunnilla USA:ssa. Teoksia poltettiin mm. Drakessa ja Pohjois-Dakotassa koululautakunnan päätöksestä. Yllätyin suuresti lukiessani, että syykieltoon oli seksuaaliset ja uskonnolliset viittaukset. Nimittäin itse en edes huomannut uskonnollisia viittauksia. Mitä taas seksuaalisiin viittauksiin tulee ne saattoivat herättää aikanaan suurta pahennusta, mutta nykyään niiden shokkiarvo on yhtä kova kuin Beatles:in kuuntelulla. Oletin että syynä vastustukseen ja kieltoihin olisi ollut USA:n yhteiskunnan kritisointi, jota sitäkään ei ollut kuin muutaman muutama hassu lause. Itse en ymmärrä kieltoa alkuunkaan mutta elämä 70-ja 80-luvun raamattuvyöhykkeellä Yhdysvalloissa on varmasti ollut toista.

Teurastamo 5:den alussa Vonnegut kertoo elämästään ja siitä miten hän päätyi kirjoittamaan kyseisen kirjan. Kurt Vonnegut oli nuorena sotavankina todistamassa Dresdenin pommitusten kauhuja. Hän kertoo kirjan alussa kuinka hänen on pitänyt kirjoittaa Dresdenistä kertova kirja siitä asti kun palasi sodasta. Kirja tuotti hänelle kuitenkin paljon ongelmia, koska hänen oli vaikea käsitellä niitä kauheuksia joita oli joutunut todistamaan.

Itse tarina on osaksi fiktiivinen. Sen päähenkilö on Billy Pilgrim, joka pystyy irrottautumaan hetkestä ja matkustamaan toiseen hetkeen elämässään. Tämä billyn kyky tekee kirjasta epälineaarisen. Billy poukkoilee sinne tänne elämänsä varrella, mutta tarina pysyy kaikesta huolimatta hyvin kasassa. Kirjan maailma on deterministinen. Historia on jana jonka yhdessä pisteessä olemme. Kaikki On ennelta määrättyä niin mennyt kuin tulevakin. Kirjassa on myös vahvasti stooalaisia vaikutteita vapaata tahtoa ei ole, mutta omaa suhtautumistaan asioihin voi muuttaa. Billy kykenee matkustamaan tällä janalla. Billy joutuu Dresdeniin sotavangiksi. Samassa vanki seurueessa Billyn kanssa on Kurt Vonnegut itse ja monia ei fiktiivisiä hahmoja samasta vankijoukosta, jossa Vonnegut itse oli. Dresdenin kauheuksilla ei mässäillä ja niitä kuvataan mielestäni vailla sen suurempaa tunnetta, joka tekee kuvauksesta hyvin karmaisevan.

Mainittakoon vielä, että Vonnegutin kirjassa esittämät uhriluvut ovat liioiteltuja. Tästä huolimatta Dresden oli tarpeenton teurastus.