Fedor Dostojevskin klassiko Rikos ja Rangaistus on tarina nuoresta ylioppilaasta Raskolnikovista, joka murhaa koronkiskuri naisen/eukon ja tämän sattumalta paikalle sattuneen sisaren. Myöhemmin Raskolnikov alkaa ymmärtää tekoaan ja sen jälkeen myös katumaan.
Kirjassa on realismin ajalle tyypillisiä piirteitä paljon mm. se, että
ihmiset eivät ole mustavalkoisia. Kadut haisevat ja kaupungin tunnelma on uskottava.
Kirjan lukeminen oli yhtä tuskaa, vaikka siinä oli muutama kiinnostava hetki. Jatkuvat "pohdinnat" kestivät ikuisuuden. Venäläisiä sukunimiä on äärimmäisen vaikea muistaa (ainakin omasta mielestäni) ja hahmot menevät kokoajan sekaisin. Teoksen "nerokkuus" hukkui jonnekin mitään sanomattoman jaarittelun sekaan ja itse en sitä sieltä löytänyt. Lukemista vaikeutti myös Raskolnikov henkilönä sillä häneen ei voi lukijana (itse en ainakaan voinut) samaistua. Rikoksen ja Rangaistuksen yli viidestasadasta sivusta ei jäänyt käteen juuri muuta, kuin muisto hukatuista tunneista joita tämän teoksen parissa vietin.
